Tietoa hevosestaiita laitumella

HEVONEN:

 

Hevosten kanssa puuhailevien ihmisten on hyvä tutustua hevosten lajityypilliseen käyttäytymiseen jo siksi, että jokaisessa tallissa eläneessä hevosessakin ovat uinuvina ne kaikki käyttäytymismallit, joita esiintyy villihevosillakin. Sopiva avainärsyke tai tilanne voi saada hevosen yllättäen käyttäytymään tavalla, jolla sen ei ole nähnyt ennen käyttäytyvän.

 

 

HEVONEN ON SAALIS- ELI PAKOELÄIN!! Hevonen pakenee ensin ja kääntyy sitten vasta katsomaan palonaiheuttajaa. Tämä on hyvä muistaa hevosten kanssa toimittaessa. Hevosella on erinomainen näköaisti ja sen näkökenttä on laajempi kuin ihmisen. Hevonen näkee sivuilleen ja viistosti taakse, muttei aivan suoraan eteensä. Hevosta tuleekin aina lähestyä etuviistosta, ei aivan suoraan edestä eikä missään tapauksessa takaa. Kuuloaisti on hevoselle näön ohella tärkeä aisti. Hevonen pystyy kääntämään korviaan 180º, jolloin se kuulee äänet sekä edestä että takaa. Hevosen kuuloaisti on myös paljon tarkempi kuin ihmisen, joten hevonen ei kestä melua tai huutamista. Hevonen saattaa myös kuulla pienen oksan rasahduksen tai hiiren rapinan, vaikka ratsastaja ei mitään kuulisikaan.

 iita vihaisena

 

HEVONEN PUHUU ELEILLÄÄN!

Opettele lukemaan hevosen kieltä sen eleistä. Koska hevosella ja ihmisellä  ei ole yhteistä kieltä, on älykkäämmän (ihminen) osapuolen opeteltava tulkitsemaan toisen kieltä.

  •   
  • Vihainen hevonen pistää korvat "luimuun" eli pitkin niskaa, sekä ojentaa päätään nopeasti vihan kohdetta päin samalla mahdollisesti hampaansa paljastaen. Hevoset saattavat olla aggressiivisia ruoka-aikoina, sillä laumassa ollessaan ne joutuvat puolustamaan ruokaansa muilta lauman jäseniltä
  • Uninen hevonen pitää silmiään puoliksi kiinni, sen alahuuli saattaa roikkua ja korvat osoittavat rentoina sivuille
  • Tarkkaavainen hevonen on kohottanut päätään ja sen korvat ovat hörössä eteenpäin. Jos hevonen kuuntelee samalla jotain ääntä sivulta, kääntyy toinen korva ääntä kohden.

Ohjeita:

  • Anna hevoselle ruokarauha. Hevoset häiriintyvät helposti jos tallissa on ruoka-aikaan liikettä ja jotkut hevoset saattavat olla vihaisia ruokinnan aikana.
  • Mene hevosen karsinaan vasta kun se on kääntynyt sinua kohden ovelle. Älä lähesty hevosta takaa. Älä myöskään kierrä hevosen takaa sen toiselle puolelle.
  • Älä mene koskaan ilman lupaa hevosen laitumelle tai tarhaan. Vapaana ollessaan hevonen voi intoutua leikkimään ja ihminen on hevosen kokoiselle eläimelle huono leikkikaveri. Hevoset leikkivät näykkimällä ja puremalla toisiaan, juoksemalla ja uhittelemalla toisilleen.
  • Hevonen painaa 400-600 kg. Ei siis kannata jättää varpaitaan kavion alle?
  • Hevosten läheisyydessä ei saa koskaan olla polvillaan tai takapuolellaan maassa. Jos hevonen säikähtää, se ei välttämättä katso minne jalkansa asettaa ja saattaa pelkoreaktion ollessa voimakkaimmillaan talloa pienen hoitajan jalkoihinsa. Kun hevosen lähellä ollaan aina pystyasennossa, päästään turvallisen välimatkan päähän nopeasti, jos hevonen pelästyy jotain.
  • Hevonen on laumaeläin, joten älä jätä hevosta yksin maneesiin, tarhaan, talliin tms. Se saattaa tulla rauhattomaksi.Lissu ja taavi auringossawilman turkki...iita match show